Suunnittelutoimisto Hiili & Timantti
Suunnittelutoimisto Hiili & Timantti; sama lähtökohta, eri olomuoto ja lopputulos. Tässä sanaparissa tiivistyy ajatus siitä, mitä hyvällä suunnittelulla voidaan tehdä. Jokainen lähtökohta voi olla lopulta timantti. Hyvän suunnittelun tulee olla merkityksellistä, kokonaisuuden ehjä ja omanlainen.
Vuosien myötä ammattitaito on vahvistunut ja pystymme auttamaan aidosti asiakkaitamme. Emme halua olla tuomassa maailmaan lisää turhaa tavaraa, kertakäyttökulttuuria tai toimia puhtaasti pinnallisten ja materiaalisten arvojen kautta. Me ihmiset tarvitsemme kuitenkin koteja, työ- ja vapaa-ajanympäristöjä. Ei ole ollenkaan turhaa miettiä kuinka niissä viihdymme. Tämä vaikuttaa meidän hyvinvointiimme monelta kantilta.
Koemme, että osaamisemme myötä voimme vaikuttaa tehtäviin valintoihin ja auttaa asiakkaitamme tekemään omannäköisiä, pitkäikäisiä ratkaisuja. Emme usko tuotteen hintalapun kertovan sen arvokkuutta, vaan arvokkuutta tuottaa juuri oikean tuotteen tai ratkaisun löytyminen kyseiselle asiakkaalle. Pidämme tärkeänä, että aina on selkeästi olemassa tavoite, johon asiakkaan kanssa yhdessä päästään. Usein kohtaa tilan, jossa selkeästi aistii, ettei siellä viihdytä niin hyvin kuin olisi mahdollista. Sisustuksen toimimattomuus voi johtua hyvinkin pienestä asiasta, jota on vaikea itse liian läheltä huomata.
Voimme käyttää osaamista ja ammattitaitoa mahdollistaaksemme omalta osaltamme asiakkaillemme hyvän olon niin kotona, työpaikoilla kuin muusta rakennetussa ympäristössä ympärillämme. Haluamme oppia myös lisää. Tulla paremmiksi, jotta löytäisimme mahdollisimman hyvin juuri ne asiat, jotka meihin ihmisiin vaikuttaa.
Tiina Mielonen
Tiina Mielonen on Suunnittelutoimisto Hiili & Timantin perustaja ja toimitusjohtaja. Yrittäjänä hänellä on yli kymmenen vuoden kokemus sisustus- ja valaistussuunnittelusta. Mielonen on Sisustussuunnittelijat SI ry:n hyväksymä ammattitaitoinen rekisteröity sisustussuunnittelija. Hän on koulutukseltaan muotoilija ja opiskellut valaistussuunnittelua Aalto-yliopiston Valon Arkkitehtuuri -koulutuksessa. Lisäksi Mielonen on Suomen Valoteknillisen seuran jäsen. Hän laajentaa osaamistaan parhaillaan opiskelemalla rakennusarkkitehdiksi.
“Tärkeintä työssäni on kipinä ja polte. Se, että saan tehdä työtäni hyvällä mielellä ja intoa täynnä. En olisi tässä työssä, jos minulla ei olisi mitään annettavaa asiakkailleni. En tee tusinatavaraa, vaan haluan auttaa ihmisiä tekemällä ehjiä ja yksilöllisiä tiloja, jotka ovat heille tärkeitä ja merkityksellisiä”, Mielonen kertoo.
Yritystoimintansa lisäksi Mielonen pitää ammattitaitonsa terävänä kouluttamalla suunnittelijoita Sisustusakatemiassa. Hän toimii myös jämäkkänä ja innostavana mentorina kahdelle työntekijälleen Martti Mustoselle ja Salli Pasaselle.
“Sisustus- ja valaistussuunnittelijan pitää olla asiantuntija, joka osaa ottaa tilan haltuun. Hänen on kuunneltava tarkasti asiakasta ja hänen tunteitaan. Samalla on ratkaisu ongelmaan on nähtävä selkeästi. Meidän tehtävämme on nähdä tila toiminnallisena kokonaisuutena”, Mielonen painottaa.
Mielonen suhtautuu tilaan kuin tilaan paikkana, jossa pitäisi olla hyvä olla. Sellaisia ympäristöjä hän rakentaa osaavan tiiminsä kanssa.
“Hyvä tila auttaa pitämään ihmisen terveenä. Toimistojen tuottavuuden ja viihtyvyyden välillä on suora yhteys. Ympäristöllä on käsittämättömän suuri merkitys ihmisen hyvinvoinnille.“
Tiina Mielonen
sisustusarkkitehti, sisustussuunnittelija SI, valaistussuunnittelija, toimitusjohtaja
050 598 2867
tiina@hiilijatimantti.fi
LinkedIn
Martti Mustonen
Martti Mustonen on erikoistunut Suunnittelutoimisto Hiili & Timantti Oy:ssa toimitilojen suunnitteluun, sekä 3D-mallinnukseen ja visualisointikuvien luomiseen.
“Martilla onkin laaja osaaminen visuaalisesti näyttävien kokonaisuuksien suunnittelusta ja hän myös hallinnoi suurien projektien kulkua yhdessä projektin muiden suunnittelijoiden kanssa”, toimitusjohtaja Tiina Mielonen kiittelee.
Mustonen on ollut alalla vuodesta 2015 lähtien, kun hän aloitti sisustussuunnitteluopinnot Pohjois-Savon Opistossa. Hän on kuitenkin pääsääntöisesti itseoppinut muun muassa mallinnus- ja visualisointiohjelmien käytön. Martti nauttiikin työskentelystä alan tietoteknisillä alueilla ja pitää suunnittelun teknisestä puolesta. Kokonaisuuksien mallintaminen ja kuvien tai videoiden visualisoiminen auttaa asiakasta näkemään suunnitelmat muullakin tavalla kuin pohjapiirroksina tai kaavioina. Suunnitelman luonnosvaiheessa Martti visualisoi ammattimaiset havainnekuvat tilasta kuin tilasta.
“On myös tärkeää, että asiakkaat saavat nähdä aidot materiaalimallit sisustussuunnitelman luonnosvaiheessa. Silloin havainnekuvat heräävät todella henkiin. 3D-mallinnuksen avulla saadaan asiakkaille tuotua esille sisustussuunnittelun kokonaisuus”, Mustonen kertoo.
Parhaimmillaan Martti on, kun saa hallinnoida suurta suunnitteluprojektia, jonka jokainen kulma ja nurkka on suunniteltu sekä harkittu viimeistäkin yksityiskohtaa myöten. Hänestä onkin tärkeää, että pääsee tekemään monenlaisten asiakkaiden kanssa hyvinkin erilaisia tiloja ja suunnitelmia.
“Joissakin projekteissa tarvitaan visuaalisesti näyttäviä elementtejä, kun taas toisessa tehdään jotain todella tarkkaa ja hillittyä. Parasta työssäni on päästä tekemään sisustussuunnittelun kaikkia osa-alueita – myös äärilaitoja”, Mustonen kiteyttää.
Martti Mustonen
sisustusarkkitehti
martti@hiilijatimantti.fi
Salli Pasanen
Salli Pasanen on tuorein vahvistus Hiili & Timantin porukkaa.
“Sallin vahvuuksiin kuuluu äärettömän vahva visuaalinen osaaminen. Tämän taidon avulla hän pystyy luomaan rohkeitakin ratkaisuja niin, että kokonaisuus on yllätyksellinen mutta myös ehjä. Sallilla on taito kuunnella asiakasta ja sitä kautta tehdä suunnitelmasta asiakasta puhutteleva”, toimitusjohtaja Tiina Mielonen kuvailee.
Hirsirakennukset ja muut uudiskohteet ovat osoittautuneet Sallille erityisen mieluisaksi osa-alueeksi sisustussuunnittelun osalta.
“Minua kiehtoo moniaistillinen muotoilu, jossa otetaan huomioon mm. erilaiset värit, hajut, valot, äänet ja kosketuspinnat. Kokonaisvaltaisen suunnittelun myötä voin auttaa asiakkaita saamaan ihastuttavan ympäristön arjen pyörittämiseen. Saan inspiraationi hyvin pitkälti Suomen kauniista luonnosta ja minulla on halu tehdä yhä enemmän kestäviä ja kestävän kehityksen mukaisia valintoja”, Pasanen kertoo.
Parasta Sallin mielestä suunnittelutyössä on esitellä asiakkaillemme ratkaisuja, joita he eivät itse ole huomanneet ajatella. Tasapainoinen kokonaisuus ja suunnitelmaan ihastunut asiakas tekee työstä erityisen merkityksellisen.
“Kokonaisvaltaisessa suunnittelussa pyrin miettimään sisätilojen lisäksi visuaalisesta näkökulmasta rakennusten muodostamaa kokonaisuutta, johon kuuluu usein myös terassialueet valaistuksineen”, Salli kuvailee.
Salli Pasanen
sisustusarkkitehti
salli@hiilijatimantti.fi